Uuden vuoden tinat ostettu

äiskä uhmasi liukkaita kelejä ja onnistui juuri ja juuri pysymään pystyssä mennessään kauppaan. Palatessa kävi huonommin: oikopolulla hanki petti jalan alla ja äiskä pyllähti naamalleen lumeen. Ystävällinen auttaja kampesi kaatuilijan pystyyn ja toivotti parempaa uutta vuotta. Aikansa kiiteltyään äiskä saapui kuin saapuikin tinoineen kaksioon. Eikä siinä kaikki: pussukoiden perukoita nuuskiessani olin haistavinani iki- ihanan Sheban- lohen sieraimissani. Maukaisin: nälkääää...ääää.
Äiskä siihen: kuppisi on vielä tyhjentämättä. Mä: hiukooo..ooo. Äiskä: oksennat kumminkin, kun rakettien pauke yltyy illemmalla. Mä: en lohta oksenna, en, en!
Maiskis maiskis, nyt on Sheebaa masu pullollaan.
Ja äiskää odottaa raikas "köyhän kaviaari" jääkaapissa.
Saapa nähdä mitä tinat ennustavat ensi vuodelle.
Kamut: onnekasta uutta vuotta Viivilästä kaikille!

Johdon päässä on kuulokkeet

ja kuulokkeet jostain syystä liimautuneet äiskän korville. Mullekin toosasta on ollut tavallista enemmän iloa: vähältä piti etten ponkaissut siellä lentelevien saaliiden kimppuun, ei siksi, että nälissäni olisin ollut, vaan tylsyyttäni tappaakseni. Äiskä ei oo leikkinyt mun kaa. Lattialla lojuu elottomia joululahjaksi saamiani ötököitä. Joulupukki, kuulemma, löysi ison pussillisen sellaisia kirpputorilta ja taisi tuoda ne kaikki minulle. (varmaan jonkun kissa- vainaan lelukokoelma oli myynnissä)
Muuten eilen oli elämääkin kaksiossa. Syötiin aatoksi varatut ruuat, leikittiin ja yritettiin pysyä hereillä iltaan.
Kamut kuinka teillä "juule" meni?

Heippa joulu!

Leppoisaa joulua kamut

Ihanaa pötköttää siivotussa kaksiossa. Äiskälle kaikki kunnia siitä. Mä lähinnä pakoilin imuria ja ihmettelin karvakasojen paljoutta. Äiskä meni siivottuaan suihkuun ja yritti saada minutkin pesaistua: tilannetajuni toimi; hyökkäsin makkarin sängyn alle piiloon ja pysyin siellä hyvän tovin - ts. siihen saakka kunnesat äiskä nukahti päikkäreille.
Kauneimmat joululaulut soivat olkkarissa. Ulkona paukkuu pakkanen. Lyhdyssä tuikkii kynttilä. Uutisissa kerrottiin ettei kadonnut pikkupoika ole vieläkään löytynyt. Sadat ihmiset ovat etsineet häntä jo yli kaksi vuorokautta. Miten lapsi voi kadota noin, mä en lakkaa ihmettelemästä, eikä äiskä myöskään.
Hyvä meidän on täällä lämpimässä!

Köksähommia

parasta päivässä oli kuitenkin sardiinit liivatteessa: syötyinä!
Äiskä leipoi vuosikymmenen tauon jälkeen jouluksi rusinapullia. Aika hyvin onnistuivat, vaikka taikinan tekeminen olikin päässyt unohtumaan. Onneksi on netti.
Parveke putsattiin viikonloppuna lumesta. Eipä juuri kannattanut. Haistelin ulkoilmaa pakkasen kohmettamin viiksin. Äiskä kahlasi sytyttämään lyhtykynttilän. Pisti sitten joululaululevyn pyörimään ja pyöräytti, niinkuin kerroin sen nisutaikinan. Se yritti kovasti houkutella mua yhteiskuvaan pikkupullaötököiden kanssa, mutta kieltäydyin tiukasti moisesta sessiosta.
Nyt meitä nukuttaa. Hyvää yötä kamut!

Tontut touhuaa

valmistaikinasta tuli kolme pellillistä pipareita. Osa peukalonpään kokoisia (noin) ja tavallisiakin toki jonkin verran. Mä seurasin Nannan varmoja otteita silmä tarkkana ja kuuntelin mistä moinen kokemuksen tuoma varmuus oli peräisin: mä olen jo leiponut äitillä, mummin ja papan kanssa ja päiväkodissa kertoi tyttö. Ilmankos sujuu, aattelin hiukan kateellisena. Ulkopuolisuus kismitti, outo tuoksu pisti kaipaamaan kissanminttutötsyjä. Ei minun makuuni nää pipariset, ei ollenkaan.
Muutenkin touhua riitti ja ihana sessio, kun Nanna esitti Robinin pari laulua. Mä tykkäsin. Me kaikki tykättiin. Tyttö on tainnut periä äitinsä laulunlahjan, mietti isi-Janne iloisena.
Kuulemma vain viikonverran jouluun. Toivottavasti saan lohta geelissä, maitonappeja ym.
Äiskän yllätän "jolisemalla" sille: on jouluyö, sen hiljaisuutta kaksin kuuntelen. Tai jotain.

Meilläpäin on mahtava viima ja pyry. Ou nou, miauuuu..

Heräsin kuhmu otsassa

TAAS!

Ensimmäinen jouluni Vuorenjuuressa

tämäkin kuva katosi bittiavaruuteen vuodatuksen sivuilta. Mitä välii, aattelen nyt. Kuva sinne, toinen tänne. Kuka viitsii katsella satoja otoksia mun naamasta, tai lukea aina samaa jaaritusta arjen kulusta. Itse en menneitä mieti: huvikseni nakkasin tänne kaksion tunnelmallisen joulufoton. Nyt kolme vuotta myöhemmin verhojen väritys vihertää. Kirjoitustaso on vaihtanut paikkaa. Syksyllä kannettiin paljon tavaraa lavalle. Sitä minne lava kuskattiin en tiedä. Äiskä henkäisi helpottuneena makkaristaan: ihanaa kun on väljää ja mä: nyt karva lentää vapaana kuin taivaan lintu. Viime yön nukuin sohvalla. Äiskän kantapää kumahti mun otsaan nukkumaan mennessä. Otin nokkiini ja marssin olkkariin. Äiskä väitti et teko oli vahinko. Vahinko tai ei: se sattui. Luulenpa, että poikotoin viekussa nukkumista viikon tai pari. Tai sitten en.
Viikonloppuna leivotaan Nannan kanssa pipareita. Valmiista taikinasta, niin kuin aina. Ehkä askarrellaan koristeita. Ehkä ei. Katsotaan. Mua ei leipomiset kiinnosta. Tähtiä tiputtelen mielelläni ikkunoista ja odotan kovasti extramuonaa aattona.
Heippa kamut!

Mitä tänään lukisin

Taidan valita nykärit tai pyydän äiskää irrottamaan kuulokkeet ja jaamme yhteisen kuuntelukokemuksen. Lautasella on Virolaisen Merjan runoja, kuulemma, mutta äiskä haluaakin omia ne itselleen. Hyi, äiskää, hyi! Hipsin tästä katsomaan ikkunasta sataako ulkona lunta. Eilen luvattiin myräkkää, mutta sellaista ei tullutkaan. Äiskällä olisi ollut asiaa kaupungille: se päätti ilmojen vuoksi jäädä kotiin ja teki "laatikkoinventaarion", sen jälkeen täytettiin joulukorttien osoiterivit, syötiin salaattia ja pottui, mittailtiin sokereita, nieltiin "possujenentsyymejä" ja todettiin että onneksi on kuukausi aikaa ennenkuin on seuraava toimenpide Laakson sairaalassa. Äiskän mahaparka ei osoita minkäänlaisia paranemisen merkkejä. Nyt kokeillaan remontoida diabeteslääkitys, koska lääkärin mielestä nykyinen pilleristö on ongelmien aiheuttaja, ainakin osasyyllinen niihin. Mä niin ymmärrän äiskää. (tää oksumaha auttaa eläytymään sen vaivoihin)
Lunta ootellessa otan nokoset. tsau!

Oppia ikä kaikki

Mä seurasin miten äiskän linkitykset linkittyy lisukkeisiin. Täytyy myöntää et oppi taisi mennä perille. Vihdoinkin. Varmuudeksi on muistitietoa äänikirjan suojakannessa. Saapa nähdä milloin mulle kerrotaan linkityksen kiemuroista. ( sillä minä Viivi tätä blogia kirjoitan)
Tänään, eiku eilen selvisi miksi äiskä hääräsi tavallista enemmän kaksiossa. Niin kuin kuvasta näkyy koyoten porukka otti meillä nokoset paluumatkallaan auringonlämmöstä kotiin pohjolaan. Mä sahasin kolmen petin väliä koko yön ja aamulla maha teki tepposet: tuli oksut, osui matolle, toisellekin, eikä äiskä ees herännyt mun varoitushuutoon: miauuuu...en ehdi väistää mattoja! Sotku hävetti. Kukaan ei moittinut, mut hävetti silti.
Tulkoon huominen. Tsau!

Imuri imaisi karvat matoista

uuni paistoi pakastettuja piirakoita ja pullia, pölytkin sipaistiin hyllyjen reunoista ja tämä kaikki heti Hesarin kääntelyn jälkeen.
Istahdin keskelle ruokapöytää. Asettelin viikset. Otin kysyvän ilmeen. Tuijotin tovin. Toisen ja kolmannen. Korjasin asentoa. Sivelin viikset. Pyöristin silmiä. Hajataittoinen vasen silmä niskuroi. Sain sen kuriin.
Äiskä silppusi kovaksi keitettyjä munia kulhoon. Kaapi sekaan margariiniä. Sekoitti.
Se on seonnut, aattelin. Ei se koskaan häärää keittokomerossa aamutouhujen jälkeen, eikä juuri muutenkaan.
Otin astetta ryhdikkäämmän asennon. Kartoitin viikset. Lähetin silmilläni kysymyksen. En naukaissut. Miukuna häiritsee äiskää. Erityisesti aamuin. (tosin, niin kuin tiedätte; meillä aamut sijoittuvat puolenpäivän nurkille)
Nyt on jo ilta. Minulla ei ole vieläkään tietoa mikä äiskää vaivaa. Tai. Juuri nyt ei mikään: se on kuunnellut iänikuisia äänikirjojaan. Katsonut viimeisen Kotikadun televisiosta. Popsinut kanasalaatin. Tarkistanut saapuvien lentojen tuloajat.
Minä oon loikonut patterin lämmössä. Terotellut kynsiäni mattoihin. Napsutellut.
Miks äiskä ei vastaa kysymyksiini. Miks? Miks?

Tuuli tuiversi

ja myrsky mylvi. Roskakatoskin oli puolillaan lunta, sanoi äiskä, kun palasi ehjänä S-marketista. Melkoista taiteilua vaati pystyssä pysyminen paikoin korkeissa kinoksissa.
Kaupassa ovenpielessä istunut aito joulupukki tarjoili suklaata ja toivotti ostosrikasta iltaa. Mä jännitin ikkunassa äiskän kotiinpaluuta. Mikäs tässä kököttäessä: on kuulemma oikein vieraita tulossa.
Heitä ootellessa otan pienet nokoset. Tsau!

Purkkipyramidi

sitä sai mitä tilasi: possun ruuansulatusentsyynmejä tuleviksi viikoiksi. Auttais varmaan suakin, lohkoi äiskä, kun palasi labra-ja apteekkireissultaan. Loppuviikon viimoihin ei tarvitse lähteä. Tuskin edes kauppaan velkaa tekemään. Pakastimesta löytyy viikon muonat.

Luntakin oli tullut yöllä, mutta plusasteita kun oli, valkea suli vedeksi. Äiskä kaipasi "hiihtimiä", senverran liukasta jalkakäytävien päällys oli. Koskaan ei ikinä kaikki ei ole hyvin: tänään reissun kruunasi rikkinäinen hissi. Harvinaistahan tuo ei ole: häkkyrä sammahtelee monta kertaa vuodessa. Niin, että "Kone", mikä siellä oikein mättää. Kysyn vaan? Pelottaa et äiskä jää hissiin jumiin ja mä ilman huoltajaa. Onneksi huolto päivystää vuorokauden ympäri.
Tänään taas lepäillään. Ilman minkäänlaisia ääniä. Tsau kamut!

Yhtä rapsuttelua kaikki tyyni

 

 

on oltu viekku viekussa ja möllötetty toisiamme: äiskä sanoi et kerää voimia huomista apteekki-reissua varten. Mahtaa olla rasittava päivä tulossa tai voimat hiipuneet entisestään. Mene ja tiedä.

Mä tässä jatkan oleskelua: on kuulemma lunta luvattu. Kiva kiva maisema saa valkean vaipan. Ehkä pihalle ilmestyy pitkästä aikaa leikkiviä lapsia. Ehkä!

 

 

 

 

 

Joka vuosi sama juttu

Äiskä sai taas kuumetta infulenssarokotteesta. Väsymystä ja särkyä: niinkuin pienen flunssan.
Mä hoitaisin äiskää, mut ei sille mun palvelut kelpaa. Eipä silti: kutiavissa kintuissa riittää työmaata.
Jatkan omahoitoa ja toivottelen kaikille makoisia kaamosunia!

Kuvat käsittelyssä

Ei niin maistuvan aamupalan ja lehtien jälkeen sain turkkiini kunnon kampauksen. Ensin kävi käsky kuin koirille: paikka. Otin äiskän mieliksi paikan ja kampa alkoi viuhumaan. Että teki hyvää. Edelliskerrasta vierähti aikaa. Paljon. Todella paljon. En muista milloin kerta oli. Nyt lähes jokainen karva käsiteltiin. Kiitollisena jäin lämmittämään äiskän sääriä.

Ja niin kuin näkyy, äiskä ei jaksanut kuunnella saapuneita kirjoja, vaan avasi kuvankäsittelyohjelman. Kesäisiä tunnelmia Kalajoen kaupungista olkaapa hyvät!

Tilasin kissanminttua

ja sain mitä tilasin. Lisäksi kymmeniä pussukoita kaikenkarvaisia herkkuja. Elämä maistuu siis jatkossakin etupäässä ruualta.
Äiskälle posti toi kuin toikin Kela-kortin. Nyt voi sitten ostella haima-tropit sataprosenttisesti korvattuina. Eipä mulla muuta. Jatkan lepäilyä äiskäni sääriin nojaten!

No ohoh

äiskä lähti aamupalansa ja lukutuokion jälkeen liikenteeseen. (iltapäivällä) Palattuaan kassiin oli kertynyt kaikenlaista pientä: silmänkostuttajasuihketta, astmapiippuja, mielialalääkkeitä, tarroja, aikamiespojalle synttäriylläri, Lidilin tarjousruokia ym. Tai siinä ne tärkeimmät taisivat olla. (mulle ei mitään, nurtsikin on kuulemma kuolettavan homeisessa kunnossa: ei siis ees makupalaruohoo, puhumattakaan kissanmintusta.) Öykkäröin kostoksi. Revin tuolin pehmusteen nyörit ohuemmiksi suikaleiksi. Äiskä taas kiskoi makkarin kirppariverhot alas. Oikein repi. Moni pieni ripustuskoukku suoristui rytäkässä. Verhot rullattiin pois toimitettaviksi. Saa nähdä minne?

Iltaa istuimme telkkarin äärellä. Viikonlopuksi tehty makaronilaatikko upposi äiskään, tosin kakoen. Mä en moiseen hötöruokaan koske. Sainkin lohta liivatteessa. Söin sen ruokapaikallani. Äiskä nautti ateriansa sohvalla, jalat taivasta kohti heiluen.

Huomenna on pakko mennä Kelaan. (siis äiskän) Se ei ole saanut uutta Kela-korttia ja ruuansulatuspillerit uhkaavat loppua. Äiskä näkee jo painajaisia asiasta. Joten. Asian. Siis tämän asian täytyy olla jätte vakava hälle!
Kuvassa ihailen toosi lämpimiä ja tarpeellisia tossuja vähän kateellisena. Taidan toivoa joululahjaksi ikiomia tossuja. Tsau kaikki!

Viikonloppuna

muuttui lattia katoks, katto lattiamatoks ja ihan hyvin siinä kävi!

Äiskä "homeessa"

ja mä ihmeissäni mikä sitä oikein vaivaa. Taitaa olla lääkityksen paikka, mut ei se jaksa uusituttaa ees reseptiä, tai odottaa et pääsee ilmaseksi terveyskeskukseen ensi vuonna. Toisaalta pilleripurkkeja on kaapit pullollaan ja tulossa käynnit labroissa ja sairaalassa. Äiskä kuulemma keskustelee millaista olisi elämä mahaan liimattavan pussin kanssa. En tajua mistä se vauhkoo, en sitten millään. Katsotaan mitä Laaksossa käynti tuo tullessaan. Mun elämässä mikään ei muutu. Tai oikeastaan muuttui jo. Tarjoustalo ei enää myy mulle niin maistuvaa pussisafkaa ja olenkin joutunut popsimaan KiteKattia: äiskä ei huomaa et allergiani alkoi oitis kukkimaan. Nahka kutiaa niin vietävästi. Leuka on ruvellä ja oksutkin tulivat matolle. No joo: hakusessa on jotain parempaa muonaa. Banzolle lahjoitetaan KiteKatjemma, sanoi äiskä.
Tää patteri lämmittää ihanasti ja yläilmoissa kirjahyllyssä on mun ikioma pehmeä tähystyskolo.

Äiskä muuttui taas mummuksi

ja mä olin aika matalana tyttönä milloin missäkin nurkassa.
Oikealla Nanna kertoo mummulle millaisia temppuja Diego ja Minni ovat oppineet.

Isin juhlapäivänä mummulla

Tänään: ajantappajana

Kun kyyhkyset katosivat. Kuinkas muuten kuin äänikirjana. Mulle Viron historia ei oikein aukea. Kyselen: kuka, missä, miksi, miauuu? Ja äiskä: anna mun keskittyä, Viivi blease!
Lopulta se läppäsi luurit korville, ummisti silmänsä ja kai upposi tekstin syövereihin. En siis tiedä naapurin menneisyydestä yhtään enempää kuin ennenkään.
Mutta huomenna, Nannan isille tarjotaan kalasoppaa ja keikkiä. On isien ikioma päivä. Oikein juhlapäivä. Miksi ei sitten juhlallisempaa safkaa, naukasin. Johon äiskä: oon unohtanut miten ruokaa tehdään. Lue netistä, sanoin. Lue itse, mulle vastattiin. Sain kalanpaloja kippoon. Hyviä, naukasin ja söin kaiken. Jälkeenpäin tuntui aika juhlalliselta. Niin kuin aina murkinan kiertäessä sisuksissa. Kyllä äiskä tietää ja osaa.
Kuuntelu jatkuu. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, se jatkuu vähintään aamuyöhön!

Vielä ehdit

Mä annoin yhden ruokapurkin verran!

 

 

Voihan "linkki"

Äiskä ähertää linkkien kanssa. Tekee. Tekee. Tekee lisää ja sotkee koko bloggerin systeemin. Pekan avituksenkin laittoi pilkuntarkasti muisttiin. Kopioi. Liitti. Siivitti lentoon. Mut mitä sai palkaksi: ei ainakaan sitä mitä tilasi. Bloggeri mikä bloggeri, äiskä tarvii kädestä pitäen ohjausta, mun tassut ei nyt riitä. Mä luovutan tehtävän muille: äiskä menköön työväenopistolle jatkamaan aloittamiaan opintoja koneenkäytön saloista.
Että tälläista täällä tänään. Hyvä jos palvelu pelaa. Pelaa se: jotenkuten!

Viivilässä

Kissanminttua nassuun

Viivi

No, ohoh

mitä tämä on olevinaan.
Ei sentään joulunodotusta,
vaan muutama tallenteelta löytynyt viimevuotinen kollaasi!
Suurin osa hävisi taivaan tuuleen.
Onneksi!

Pomo täällä hei!

vaikka oon vaatimaton kissa - arvoni tunnen!
Kaverini Banzo Puustellinrinteestä kuulemma naukuu jatkuvasti. Milloin ruokaa, vähäisiä silityksiä, purujen likaisuutta tai muuten vain, joutessaan. Mitäs me sisäkissat: kesä meni ja ne harvat kärpäslätkänä toimimiskerrat ovat historiaa. Lelurotat on kaluttu karvattomiksi. Pallot syöty kulmikkaiksi, eikä uusia näy, ainakaan Vuorenjuuressa. Onneksi mulle jäi sen verran kynnentynkiä et pääsen kipuamaan kirjahyllyihin. Banzolla ei muistaakseni tälläisiä ylellisyyskaluja ole. Treenaa siinä sitten muuta kuin äänihuulia. Mä oon viimeaikoina täyttänyt äiskän toiveita ja mölynnyt aavistuksen säästeliäämmin. Oon ollut huomaavinani et sen hermonriekaleet tarvitsevat leponsa. Siis levätköön aikansa. Kuukauden pari. Sanotaan tammikuuhun. Näin alustavasti.
Nanna toi Diegolta ja Minniltä terveiset. Toivottavasti tapaamme joskus.
Ja tiedoksi rakkaat lukijat: äiskä sai tuon kommenttilokeron toimimaan ilman kummempia tunnistamisia, sun muita venkoiluja!

Arvatkaa kumpi on pomo!

Mikä huuto ja mekkala

muutamasta reiästä olkkarin verhoissa.

Minä kylmän karkottajana!

Mä luuraan sohvan takana

Kaksiossa lenteli viikonloppuna monenmoisia palloja. Päätin pysyä piilossani. Varmistelin etteivät "poltsien" aiheuttamat vihellykset, suhaukset, pihaukset ym. karmivat äänet voimistu räjähdyksiki ja lennätä meitä taivaan tuuliin.
Täällä ollaan mitään kauheuksia ei tapahtunut.
Perhe Puustellinrinteestä lähti aikanaan. Kaksioon pamahti rauha. Ihana korviin kuulumaton hiljaisuus. Se jatkui seuraavana päivänä eli eilen. Vaalivalvojaisetkin valvottiin luurit korvilla. Äiskä sai äänestämänsä naaman valtuustoon. Yhtään kissaa sinne ei valittu, joten hyvästi toiveet useammista vaipoista kun niitten aika koittaa. Äiskällä on jo koittanut. (sitä ei tietenkään saa kertoa, joten seh shiitä)
Entä tänään. Varmaan vaikea arvata. Kuuntelulaitteen vihreä valo palaa. Luurit kuumentavat korvia. Olen kuulevinani tarinaa Latinalaisesta Amerikasta. Äiskä vaikuttaa keskittyneeltä. Tiukka ilme pelottaa. Parasta pysyä hiukan loitommalla.
Meiltä haihtui jo ohuenohut lumipeite pihasta. tsau!

Kirjamessut mielessään

äiskä pu. pu. pu-

putti aamupalaansa, luki pikaisesti Hesarin, nieli lukemattomat pillerinsä ja kuunteli mahansa sanoman: ei tänään, ei. Huonosti käy jos lähdet! Äiskä totteli ruumistaan. Se saneli tahdin elämään. Ja sitä kannatti uskoa. Äiskä riisui messuvaatteet ja hyppäsi haalariin, kietoi ylisuuren farkkutakin ympärilleen. Laittoi postiluukusta pudonneen äänikirjan lautaselle, luurit korvilleen ja putosi Riikka Ala-Harjun: Maihinnousun maailmaan. Se taisi kuvitella olevansa kirjamessuilla ihmistungoksessa, luulen. Minä seurasin heiluvia varpaita aikani ja loikkasin sitten ihanan lämpimälle patterille päikkäreille. ;-)

Sannalle myöhästyneet onnittelut

Syntymäpäivä halit!

Ennakkoon äänestetty

ette kai kuvittele, että minä, ehei: kuulun suureen ja mahtavaan nukkuvienpuolueeseen. Ja valitan kaikista epäkohdista. Ihan kaikista. Tänään katsoin "motin" ykköseltä. Siellä kerrottiin 102 vuotiaasta vanhuksesta, joka ei ollut oikeutettu paikkaan palvelutalossa, vaikka pelkäsi olla yksin kotonaan ja jaksoi vain lepäillä vuoteessaan. No ohjelman tekeminen pisti vauhtia viranomaisiin ja paikka yksityisestä palvelutalosta järjestyi. Tänä yönä vanhuksella on turvallinen paikka olla.
En mäkään pärjäisi ilman äiskää, eikä äiskä ilman mua. Ja äiskä tietenkin äänesti niin kuin aina, että muka voisi edes pikkuisen vaikuttaa meidän asioittemme hoitoon.

Tukkien halkoja ruostuu

ja tulva vei viimeisen purukasan! Vai veikö?
Isä-Veikko taisi käydä marjoja poimimassa.

Nanna kuvasi mummun

Minni ja Diego

En meinannut käsittää mistä puhutaan, kun ruokapöydästä kuului: sit Diego alko kiertään mua ympäri ja seurata joka paikkaan, mä yritin jäädä rauhaan, mut Diego sähisi mulle. Entä Minni, kysyi äiskä, sähiseekö se? Ei sähise, sanoi Nanna. Mistä ne oikein puhuu, mietin. Kuuntelin ja kuuntelin. Lopulta selvisi et Nannan äitin kotiin oli muuttanut kaksi kissanpentua. Minni ja Diego. Toinen musta ja toinen musta-valkoinen, ihan pieniä vielä ja teräväkyntisiä. Toista nää mun töpöt: niin kuin kuvasta näkyy. Oi, niitä aikoja entisiä: ei ollut mikään temppu syöksyä verhoja pitkin oven päälle keikkumaan tai sännätä salamana naapuriin korkean kaiteen yli. Poissa on kaikki hurjuus elämästä: niin äiskän kuin minunkin. Äiskä varmaan kaivaa rollaattorin varastosta kun kelit liukastuvat. Mä tassuttelen ylväänä- kissana ruokakupille, laatikolle ja makkariin. Ees taas. Taas ees ja silleen! Kaivan Nannan kuvan galleriasta ja seuraan äiskää sohvalle tv:n ääreen.

Toivomuksestani

äiskä teki meistä kollaasin!

Aamiainen syöty

Hesari luettu. Rähmät silmistä siistitty. Ja sitten: Kuules marakatti mä taidan tuulettaa aivokoppaani, sopiiko sulle?  Minä: Oonko joskus ollut esteenä sun menoille? Äiskä: Kunhan kysyin. Minä: Et vastannut mun kysymykseen. Äiskä: En kuullut kysymystäsi. Minä: Et estänkö sua menemästä?
Äiskä otti kameran. Salama välähteli. Kerran. Toisen. Kolmannen. Uudestaan ja uudestaan. Nyt on uusia kuvia blogiisi, sanoi äiskä, voit napsutella vaikka päivittäin. Kuvankäsittelyllä kirkastetaan molempien vetiset ja punaiset silmät. Itseasiassa kaiken niellyt ohjelma toimii. Mähän olen kuin muinoin nuorena tässä kuvassa. Vai mitä kamut?

Miehet sodassa ja naiset lapsineen Tyngällä

Norton ja isä

kotona Tyngällä.

Nyt suututtaa

Äiskäni tunaroi kuvankäsittelyohjelmansa kanssa tai kuvankäsittelyohjelma petti äiskän.
Yhyyy... kaikki minusta tallennetut sadat kuvat pyyhkiytyivät levyltä tuosta vaan pienen ohjelman jumiintumisen aikana. Siis kaikki. Joka ikinen levyllä ollut otos. Ainoat kuvat minusta lapsena, nuorena, aikuisena: keikkumassa milloin missäkin, kaiteilla, hyllyissä, ovien päällä...
Äiskän siivousvimma kuvagallerioissaan sai surkean lopun: päätin etten enää koskaan, ikuna poseeraa sille kuin ennen, ei huvita, ei. Ensin vuodatus, sitten kuvat.fi ja nyt äiskä ihte tai tuo surkea uusi ilmainen kekkuliohjelma.
Tai. Tuleepa uutta matskua. Vanha kissa rähmäsilmä: lepää, nukkuu, levähtää, uinuu, rentoutuu, venyy, paukkuu aatoksissaan ikkunanlaudallaan tai raapimismatollaan. Kaksi vanhaa kaksion kattii nahkasohvillaan tai joustinpatjallaan. Äiskä nimittäin supattaa mulle aina aamuin: mitäs mekaksikissaatänään tehtäisiin, nukuttaisiinko lisää, ihan pikkuisen vain, pikkiriikkisen vain...

Menevä mies Tyngältä

Muistamme

Rauni-tätiä 1920-2012.

Aina kuulolla

Äiskä haki kaupasta murkinaa

Sain jokasortin proteiinipussukoita kymmeniä ja lisukkeeksi ruohotupsun. Noita kukkiakin olisin halunnut maistella, mutta ei äiskä sitä tajunnut. Tajusi sentään ottaa kameran messiin, sillä viikonlopuksi luvattiin yöpakkasia, aina meille asti ja kukkaparat taitavat saada kuoliniskun. Vettä tuli tänäänkin. Tosin paljon vähemmän kuin eilen. Meidän ainokainen parvekkeentuoli on saanut homekuorrutuksen syksynaikana. Äiskä kuurasi ja desinfioi sitä, mutta totesi homman turhaksi. Tuoli lensi varastoon odottamaan roskislavaa. No, mitä välii. Ei me olla koskaan partsilla. Mä ehdin pompata vain kerran naapuriin, ennenkuin äiskä keksi et pysytään pois: mitä me siellä, kesällä on liian kuuma ja muulloin palelee sisälläkin. Et se siitä kaiteilla keikkumisesta. Puhumattakaan uusiin naapureihin tutustumisesta. Tai, no, eilen äiskä päästi kolme pikkuihmistä mua tölläämään. Enhän mä siitä tykännyt. Rullasin kaksioo ympäri lapset perässä. Viimein äiskä älysi et oon hengenhädässä ja ohjasi lapset kotiinsa. Kyllä nukutti moisen rundin jälkeen. Niin nukuttaa nytkin, tuli ahmittua lohiherkkua ja se kostautuu näemmä! Tsau kaikki kullanmurut!

Me

Kissanviikset

mitä elämää. Äiskään ei saa mitään kontaktia. Ei vaikka mouruaa täysillä. Valittaa palveluiden puutteesta. Hyppii päälle. Viiltelee verhoja. Näyttelee empaattista. Kiehnää. Kerjää silityksiä. Puhuu ihmisten kielillä tai omallaan.
Mitä teen?
Kysyin oikeesti mitä teen, on uuvuttavan tylsää elää ihmisen kanssa, joka ei halua tai osaa rakastaa kissaansa.
Mä otan sit kai hatkat, jos muutosta ei tuu. Hyppään seuraavaan bussiin, ajelen lentokentälle, sinisin siivin toiselle mantereelle. Jään loppuelämäkseni kiertelemään maailmaa. Ja..ja..