sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Auringonsilta


Pieni Luka kävi kylässä


On kesä kesä kesä


Kukat tuoksuivat ja lumosivat


äiskäni!

Kalajoen hiekat


Kalajoen sukulaisia


Oma koti kullan kallis

Tekee niin niin mieli makoilla äiskän sylissä, mutta sohvalle jouduin, kun äiskä päättikin tallentaa Kalajoki- kuvansa gallerioihin ja levylle.
Tuossa
istuu
kissa
rukka
viiksin
valkoisin
takana
on
kyläpäivät
pienin
koitoksin
senpä vuoksi lepäsi mun blogi poloinen
äiskä piti lomansa
ja antaa kiitoksen

Siis kiitokset kaikille tutuille siellä loma- maassa!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Lokkeja, lokkeja


äiskä ihmetteli pihan yllä kaartelevia lokkeja. Samoin mä. Tänään parveketta siivotessa suosiomme syy selvisi, naapurin lapset ripottelevat parvekkeensa kaiteelle leivän muruja ja varpusten lisäksi lokit ovat haistaneet helpot makupalat, No joo, mutta miksi ne yrittivät "syödä" mut, kun hipsin kilttinä tyttönä äiskän avuksi kuuraamaan kaiteita. Siinä hippulat vilahti, nauroi äiskä. Lohdutti sitten. Mutta mutta. Sulje se ovi, naukasin.
Ei enää koskaan partsille, mietin. Ikkunaan kuitenkin rohkenin. Just ja just!

Hailuodon sääksiperhe


Ensimmäinen poikanen kuoriutui tänään.
Nappasin kuvan läppäristä!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kyllä nyt kelpaa


kun ei helle hätyytä, sanoi äiskä.
Ja mä, sulle vaan ei mulle! Ai niin, sulla on tuo viilentävä turkki: Joo, joo, naukasin. Teki mieli ottaa hatkat. Viilentävä turkki muka. Teki tosiaan mieli lähtee. Kävi kateeksi kissaa, joka oli ollut vuoden omilla teillään ja tuli vain katsomaan mitä himaan kuuluu. Koirat siellä kotoili. Toinen iso kuin hirvi ja tutumpi Pekka- niminen oli ottanut etäisyyttä kissaan. (jonka nimeä en nyt muista)
Lähde: päivän Iltalehti tai I-S.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Ensiolle Nimipäiväonnittelut


t: Helena ja Viivi

Hyvin nukuttu yö


ja päivä perään.
Olin varma, että kone on sanonut itsensä irti! Taas! Vaan ei sittenkään. Työskentely tämän kanssa sujuu kuin leikki. Ainakin melkein.
Äiskän elämä näyttää tahmealta. Mahaan sattuu. Sattuu niin että aattelin jo soittaa piipaan. Onneksi pahin kipu hellitti ja taas mennään entisin konstein.
Ehkä lämmitämme eilistä ruokaa ja pysymme kotosalla äänikirjan äärellä.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Luulin etten enää koskaan pääse


kirjoittamaan blogiini. Meidän kone on ollut pari päivää ihan sekaisin. Varmaan joku kaappari yritti ottaa sen haltuunsa. Äiskä väänsi ja väänsi. Eilen kolme tuntia ja tänään melkein yhtä kauan. Mä katselin isolta.  sohvalta runsasta hikoilua aiheuttavaa ähellystä. Olin varma, että rakkine lentää parvekkeelta pihalle ja mielessäni kävi, et saatan lentää itsekin. Tai no, juksaan. Äiskä on ollut onnessaan, kun sai Nannan yökylään. Mulla otti hiukan mahahermoihin yöllinen järjestely. Patja lattialla on yksi "huonekalu" liikaa makkarissa ja palvelu ihan toista kuin mulle. Siis iltalukemista yms. Nyt vaadin hyvitystä. Sainkin minttua ja Sheebaa. Ihana elämäni kaksiossa jatkuu ja jatkukoon vielä pitkään! Tsau!

Soitellaan


Menopelin rattia vääntää Nanna


Ilo meillä irti on on on


Snadi Stadi Ruoholahdessa


Kurre menossa uimaan


Länsi- Helsingissä


uimapaikat ovat kortilla! Parempi tämä kuin ei mitään. Nanna polskutteli eilen puiston kahluualtaassa. Orava tuli kaveriksi ja mummukin kasteli kämmenensä.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kissan elo on oloa


Meillä jaksetaan maata kirjaa kuunnellen. Lauantain retki vaatii veronsa, myös multa jonkinmoisen loven. Yöni kului mouruten. Olin tyytymätön, kun äiskä valitsi kammarikaverikseen tuulettimen. Sovittelin sekaan, mutta eihän siinä tuulessa ja huminassa voinut nukkua. "Pyörittimen" piti olla hiljainen, mut kuinkas kävikään! Muuttui hiljaisuus hirveäks huminaks, ainakin mun herkissä korvissa. Äiskä sai aamupuoleen unenpäästä kiinni ja puuroa keiteltiin vasta joskus klo 11-12 välillä. Ulos ei ole asiaa. Sydämet läpättää viimeisiään sisälläkin. Uunissa paisuu ohranjyvät. Siis. Taas puuroa. Kauppareissua ei huvita tehdä. Silityksiäkään ei tipu. Suihkuun mennään kimpassa. Kuka pelastaisi mut äiskältä?

Pikkumetsän


puhalluskukkia!