maanantai 30. syyskuuta 2013

Minäkö muka näppärä kynsistäni


tässä kaapissa on etupäässä kaikenlaista puuhakamaa: noitten näkyvien lisäksi, sahoja, hiontavälineitä, öljyjä, fiksatiiviä, värejä, paperia, pahvia ja tietty minä itse.
Laita suojaessu karvojen peitoksi, yllytti äiskä, kun huomasi minut kolossani.
Rikon kameras, mourusin takaisin.
Kuvaaminen ärsyttää kaikkia muita paitsi äiskää.
Niin nyt.
On ollut toisinkin
Tänään äiskä kävi bussilla Kampissa. Kävi, koska lippu oli vielä voimassa ja Lazit loppumassa.
Illemmalla kaksioon käänneltiin uusi lookki. Mä luulin et loppu tulee, mut ryminä loppui yhtä pikaisesti kuin alkoikin. Taas pitää totutella uuteen. Ei vanha kissa meinaa kestää tätä.
Äiskän mielestä nyt on parempi, kun näkee tekstit televisiosta ja pikkusohvassa on niin ihanan lämmintä.
Kestää aikansa ennenkuin tottuu kaksion viileyteen. +19 kuulemma, kyllä se mulle riittää.
Muuten kaikki ok. Entä teillä kamut? Siis Väinöä ja Saulia mietin!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Takaisin valtaus

iki- iki- ikioma blogini
yöllä kylvin hiessä
näin unta kymmenkynsieni kiihkeästä tanssista koneen näppäimillä.
sivuja kertyi kymmeniä
teksti lumoaisi kamuni
uneksin, uneksin lisää ja lisää
kultainen kruunu
piste
enter
delete
herätys valuvan valtauksen,

Miauuu...

lauantai 28. syyskuuta 2013

Blogini on vallattu

äiskä päättää kaikesta. Vie mua ku märkää rättiä: en nyt keksi parempaa ilmaisua tuntemuksilleni.
Ei ole vaikea nähdä kuka päsmäröi: äiskä, äiskä, äiskä.
Kuka puolustaisi kissaa.
Viiviä.
Minua.

No toisaalta, mitä napsuttelisin.
Ei ole mitään napsuteltavaa.
 Taas uuvahdin.
 Heippa kamut!

Kato mua




perjantai 20. syyskuuta 2013

Vielä ei lämpö läiky pattereissa

mutta sekin päivä koittaa, koska yöpakkasia lupailivat ensi viikolle.
Mä niin ootan! Helsingin Energia tuo tupaani kohiseva kaukolämpö.
Tuo
tuo jo tänään.
Äiskä sai eilen kaipaamansa kyltit pysäkeille. Nyt bussit 39 ja 51 pysähtyvät liki etuoveamme. Äiskä hykertelee helpottuneena. Ylämäen kiipeäminen nelipyöräisen kyydissä on kuin joululahja: kuulemma!
Aurinko paistaa. Tänään korkeintaan siivotaan, jos sitäkään. Huomenna saadaan pikkuihminen isineen kylään.

torstai 19. syyskuuta 2013

Sateet tulivat


eikä vain sateet. Heräsimme nimittäin ukkoseen siinä yhdentoista maissa.
Siitä viis, äiskä uhmasi sateita, kävi kaupassa ja toi mulle laatikollisen Lazia.
Ei, ei nurtsia en saanut, jouduin tyytymään nakeltuihin maissin jyviin. No, hyviä
nekin olivat.
Äiskän taannoin ostamat kävelysauvat nojaavat käyttämättöminä eteisen seinään.
Kelpaa niitä katsella uutuuttaan hohtavina!
Pinaattikeitto lämpeni. Nyt syömään!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Piian puistossa oli alkanut remontti


todennäköisesti ensi kesänä Nanna voi uida muodonmuutoksen läpikäyneessä altaassa. Paljon muutakin petrataan puistoissa mm. Malminkartanon huipulle pääsee kapuamaan uusia portaita, metsiä kunnostetaan ym..
Näin kertoi äiskä palattuaan Kampista puiston kautta kotiin. Uudet pysäkitkin ovat paikoillaan, mutta eivät vielä käytössä. Hankasuontietä juntataan yhä. Pikkumetsän polku valaistaan. Mä en oikein ymmärrä. Kaksioon kaipaisin edes yhtä korkeaa kiipeilypalmuu, mut sitä tuskin saan, kun on tuo pahuksen pölyinen kirjahylly riesana. Onneksi nykyään äänikirjat korvaavat pölypesät. Eilen laitteessa kerrottiin Kiinan kadotetuista tyttäristä. Äiskälle tarinat aiheuttivat väristyksiä ja melkein unettoman yön. Niin mullekin!
Huomenna kuuntelemme, niin mitä? Sen näkee sitten.
Kamut kaikkea hyvää kaikille. Viivi ja äiskä

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Eläinlääkärillekö pitää lähteä


äiskä on ihan kauhuissaan kutiavien kinttujeni karvattomuudesta. Noita ei kehtaa edes kuvata, toisteli äiskä ja yritti vangita mua rasvattavaksi. Minä taistelin leijonan lailla ja lannistin äiskän. Omat on puremat. Omat jalkani. Kutinakin omaa. Äiskä epäilee, että nahkani reagoi uusiin naksuihin ja päätti lahjoittaa ne Banzolle. Minä taas pääsin niin hyvään kaluamisvauhtiin, ettei lopettaminen noin vain onnistu. Ei kun ei! Ja vielä kerran ei!
Hydrocortison ja Bebanten pysykööt tuubeissaan!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Otos ja piirros


Nannan piirtämässä kuvassa pääsin vihdoinkin luontoon ja kuinka ollakaan hurlumhei heivasi minut taivaan tuuliin!

Viikonloppuna





pelasimme lautapelejä, piirtelimme, napsimme valokuvia. söimme kalakeittoa ja lettuja, Nannalla oli karkkipäivä, Jannella tupakoinninlopettamispäivä, äiskällä lepoa ja kirjojen kuuntelua, mulla oksentelua ja hulabaloota!
Kuvat ottivat: Nanna ja mummu=äiskä!